DIY · Joulu · Juhlat · Leivonta · ruoka

Saaristolaisleipä + ohje

Olen jo useamman vuoden tehnyt kotiin viemiseksi jouluisin itsetehtyä saaristolaisleipää. Ohjeen olen aikanaan napannut Glorian ruoka & viini- lehdestä. Ohjeessa on käytetty kahta 2l vuokaan,  mutta ilmeisesti omani ovat pienemmät, koska olen aina saanut ottaa 3. lasisen vuoan käyttöön. Raaka-aineet 1 l piimää 75g tuore-hiivaa (itse olen laittanut suosiolla kaksi palaa enkä lähtenyt puolittelemaan) 3… Jatka lukemista Saaristolaisleipä + ohje

Juhlat · Yleinen

85 kertaa onnea!

Isoäitini eli perheen kesken mamma, täyttää tänään kunnioitettavat 85 vuotta. On siis syytä juhlaan. On uskomatonta kuvitella kuinka paljon ennen 1900- luvun puolta väliä syntyneet ihmiset ovat nähneet. Maailma ja Suomi on muuttunut valtavasti siitä mitä se oli heidän lapsuudessaan. Itse muistan kuinka ala-asteella opettaja sanoi, että tulevaisuudessa on puhelimia, joista voit nähdä puhujan. Kuulosti… Jatka lukemista 85 kertaa onnea!

Kuntoilu · ruoka · Terveys

Erävoitto

Jes! Sain raahattua itseni salille, vaikka eilen ja tänään on koko päivän ollut sellainen ”ei huvita yhtään”- fiilis. Huijasin itseäni niin että kävin ensin koirien kanssa ulkona puolen tunnin lenkin ja samoilla lämmöillä salikamat mukaan ja salille. Oli todella paljon porukkaa salilla. Oli aika pro olo,  kun tein siinä sitten rintaprässi sarjaa vuoronperään yhden tyypin… Jatka lukemista Erävoitto

askarelu · DIY · Käsityöt

Punaiset korut jouluksi

Viime viikolla tilasin aivan ihanan mustavalkoisen mekon ystäväni Nosh- kutsuilta. Näin heti silmissäni, että kyseisen mekon kanssa sopisi kirkkaanpunaiset helmet. Tämä toisi kokonaisuuteen jouluista fiilistä. Etsin ensin netistä mieluisia helmiä, mutta lopulta päädyin kaivamaan vanhat korujenteko välineeni kaapista ja totesin, että perus tarvikkeet oli kunnossa. Enää täytyi saada mieluiset helmet. Suuntasin keskustan helmikauppaan ja valitsin… Jatka lukemista Punaiset korut jouluksi

kauneudenhoito · Sokerointi

Sokerointi vol2 sääret ja kainalot

Lokakuun alussa kävin ensimmäistä kertaa sokeroinnissa. Sääret laitettiin tuolloin, mistä lisää aiemmassa kirjoituksessani täällä. Nyt eilen, kaksi kuukautta myöhemmin ensimmäisestä kerrasta kävin uudelleen. Olin ollut todella tyytyväinen tulokseen eikä ihoni ollut reagoinut sokerointiin mitenkään.  Joten kynnys mennä uudelleen ei todellakaan ollut korkea. Vaikka ihokarvat olivatkin jo kasvaneet, niin näin kahden kuukauden jälkeenkään ei ollut vielä… Jatka lukemista Sokerointi vol2 sääret ja kainalot

DIY · Joulu · Leivonta · ruoka

Hugging teddy bear cookies – manteli nalle piparkakut

Löysin ohjeen nalle- pipareihin täältä. Hyvin simppeli ohje. Tee valitsemastasi taikinasta muotilla nalleja ja lisää silmät pallopäisellä koristelutyökalulla tai muulla soveltuvalla työvälineellä. Hammastikku tms  käy hommaan mainiosti. Itse leivon nämä ihan perus kaupan valmis piparkakkutaikinaan. Aseta nallen syliin manteli ja taita pikku kädet mantelin ympärille. Laita piparit uuniin taikinan ohjeen mukaan. Manteleiden asemasta voit käyttää… Jatka lukemista Hugging teddy bear cookies – manteli nalle piparkakut

Kuntoilu · Liikunta

Yin yoga – ei sittenkään niin paha

Yoga sanana tuo mieleeni jonkin epämääräisen itsetutkiskelun ja ommmm- mantran. Omia ennakkoluuloja kuvaisi hyvin lause ”hihuleiden hommaa”. Alku syksystä olimme kylässä tuttava pariskunnan luona  ja jotenkin juttu eksyi kuntoiluun ja siihen, että tämä pariskunnan miespuolinen henkilö käy yin yogassa. Tätä hieman hämmästelin ääneen, koska itse olen hyvin vältellyt kaikki humppajumpat, saatikka nämä pilatekset ja yogat. … Jatka lukemista Yin yoga – ei sittenkään niin paha